Episodios

  • 125. Toksiset unirutiinit, vuosibingo ja tulokseton treenaaminen
    Jan 13 2026
    Umpisurkeiden unirutiinien lisäksi jaksossa laitetaan myös suunnilleen yhtä surkeita ruokailutottumuksia uusiksi. Etsitään vastauksia sille miksi säännöllisestä harjoittelusta huolimatta mitään tuloksia ei synny. Elisa on löytänyt itselleen toimivan terapiamuodon joka ei oo ehkä se kaikkein perinteisin. Keskustellaan myös siitä, mitkä toimintatavat itsessämme huolestuttaa meitä kaikkein eniten ja miksi ei olla koskaan onnistuttu löytämään itsellemme sopivaa terapeuttia.

    Taskula&Trishin -podcastia juontavat Elisa Taskula (@elisataskula) ja Sanni Trishin (@sannitrishin). Uusi jakso on kuunneltavissa aina tiistaisin.
    Más Menos
    36 m
  • 124. Ylikunto, traumojen hautaaminen ja uusi seksuaalinen aikakausi
    Jan 6 2026
    Vuosi on vaihtunut ja viime vuoteen saa jäädä moni asia, kuten vyöruusu ja pelko itsensä haastamisesta. Pohditaan sitä, miksi meidän kohtaamat traumaattiset tapahtumat on mahdollista haudata pois mielestä toteamalla, että onneksi ne kävi meille eikä jollekin muulle. Miksi samat ongelmat toistuvat Sannin elämässä ja ”uusi vuosi - uusi minä” mantran sijaan tulisi muuttaa se yksi asia, mikä vaikuttaa kaikkeen?Käydään läpi myös miesten ja naisten erot lasten tunteenpurkauksissa ja mietitään, mistä ne johtuu.

    Loppuun nopeat Q & A -rundit kummallekin, joissa pääsemme kiperien kysymysten eteen.
    Taskula&Trishin -podcastia juontavat Elisa Taskula (@elisataskula) ja Sanni Trishin (@sannitrishin). Uusi jakso on kuunneltavissa aina tiistaisin.


    Más Menos
    38 m
  • 123. Marttyyriäidit, pinnallisuus ja asiat, joita muut vihaavat sinussa
    Dec 16 2025
    Tässä jaksossa puhutaan mm. siitä, kuinka hyvää voisi tehdä opetella pitämään itsestään ihan täysin luonnollisessa tilassaan, mutta myös siitä onko elämä kuitenkin liian lyhyt sellaisen opetteluun?Keskustellaan myös äitiydestä ja siitä, miksi tiettyjä asioita aletaan pitää itsekkäinä ja pinnallisina vasta sen jälkeen, kun on tullut äidiksi. Millainen on hyvä äiti? Ja miksi sellaisena niin usein pidetään kaiken lapsilleen uhrannutta marttyyria
    Tunteita ja keskustelua herättää myös se kuinka valtava merkitys on sillä, millaisia ihmisiä meidän ympärillä on. Ja sillä millaisia asioita meille on kerrottu meistä itsestämme.

    Taskula&Trishin -podcastia juontavat Elisa Taskula (@elisataskula) ja Sanni Trishin (@sannitrishin). Uusi jakso on kuunneltavissa aina tiistaisin.
    Más Menos
    50 m
  • 122. Skumppaa, epämukavuusalueita ja unelmia
    Dec 9 2025
    Skumppalasit kilisee tässä jaksossa ja käsittelyyn pääsee mm. mukavuusalueelta poistumisen kaavio, itserakkaus ja lasten tavoitteelliset harrastukset. Puhutaan myös siitä, miksi joskus on ihan ok syyllistyä asioista. Käydään läpi myös ensi vuoden suuria unelmia ja sitä, mitä tehdä jos ei jaksa tarttua asioihin.
    Taskula&Trishin -podcastia juontavat Elisa Taskula (@elisataskula) ja Sanni Trishin (@sannitrishin). Uusi jakso on kuunneltavissa aina tiistaisin.
    Más Menos
    41 m
  • 121. Kehorauhasta, häpeästä ja toteutumattomista toiveista
    Dec 2 2025
    Pohditaan miksi pukeutuminen ja kehot herättävät niin vahvoja reaktioita muissa? Mitä ”sopiva” pukeutuminen oikeastaan on, mistä kehohäpeä kumpuaa ja miten toisten ulkonäkö voi ärsyttää tai triggeröidä?

    Puhutaan myös häpeästä ja siitä vapautumisesta. Sanni jakaa konkreettisen hetken, jota olisi vielä vuosi sitten hävennyt kuollakseen, mutta ei enää tänään.

    Jakson lopussa lapsihaaveet, suru, toteutumattomat toiveet ja ainoana lapsena oleminen nostaa tunteita pintaan.
    Más Menos
    38 m
  • 120. Nolot poikaystävät, toisten lasten ruokkiminen ja joulun taikaa
    Nov 25 2025
    Elisa on löytänyt kuulijoiden ansiosta PMS-raivoon hoitokeinon. Sanni ei enää muista, mitä positiivisia puolia parisuhteessa on. Onko nykyään tosiaan jopa noloa, jos on poikaystävä, kuten Voguen viraaliksi mennyt artikkeli kertoo? Puhutaan myös siitä, mitä ajatella tilanteesta, jossa Elisan 4-vuotiaalla on jo “poikaystävä”. Onko se harmitonta leikkiä vai jotain, jota vanhemman kuuluu pohtia? Ja voiko olla liian nuori rakkauteen?Jaksossa jaetaan myös parhaat ideat joulukuun pieniin yllätyksiin – joulusukkiin, tonttuoviin ja kaikkeen sellaiseen, joka tuo arkeen taikaa ilman stressiä.

    Lopuksi käsitellään mielipiteitä jakava kysymys: pitääkö lapsen kaveri ruokkia, jos hän sattuu tulemaan kylään ruoka-aikaan?

    Taskula&Trishin -podcastia juontavat Elisa Taskula (@elisataskula) ja Sanni Trishin (@sannitrishin). Uusi jakso on kuunneltavissa aina tiistaisin.
    Más Menos
    41 m
  • 119. Kun ystävä ällöttää
    Nov 18 2025
    Voiko ystävään tulla ick, eli ällötys/kuvotus? Ickien vastapainona muistellaan hetkiä, kun on tajunnut kuinka paljon rakastaa ystäväänsä, ja kuinka siihen lähes aina liittyy epätäydellisyys ja inhimillisyys. Pohditaan ristiriitaa siitä, miksi muissa on niin helppo rakastaa epätäydellisyyttä, mutta itsessään ei.

    Pyöritellään myös kysymystä siitä kuuluuko ystävyyssuhteiden eteen tehdä töitä, vai kuuluuko niiden olla vaivattomia?

    Myös numerologia, harvinaisen paska vuosi, vanhasta luopuminen ja uudet alut puhututtaa.

    Taskula&Trishin -podcastia juontavat Elisa Taskula (@elisataskula) ja Sanni Trishin (@sannitrishin). Uusi jakso on kuunneltavissa aina tiistaisin.
    Más Menos
    38 m
  • 118. Pahinta on just sun kaltaiset naiset
    Nov 11 2025
    Pureutdutaan todella ärsyttävään mieheltä tulleeseen vieistiin ja puhutaan siitä, miksi niin usein edelleen kuvittellaan, että naiset odottavat kommentteja ulkonäöstään tai valinnoistaan. Entä missä kohtaa elokuvan juonta oma elämä juuri nyt on. Toinen elää montaasia, toinen on siinä kohdassa, jossa yleisö huutaa ”älä pelkää vaan anna mennä!”

    Lisäksi puhutaan seksikkyydestä, performatiivisesta pukeutumisesta ja siitä, miksi monista tuntuu, ettei siihen ole lupaa.

    Mukana myös oivalluksia siitä, miten tulla paremmaksi ihan kaikessa, ja toisaalta miksi on ihanaa tehdä juttuja, joissa on vielä tosi huono. Ihan lopuksi mietitään, kuinka kasvatetaan itsevarmoja ja kykeneviä lapsia.

    Taskula&Trishin -podcastia juontavat Elisa Taskula (@elisataskula) ja Sanni Trishin (@sannitrishin). Uusi jakso on kuunneltavissa aina tiistaisin.


    Más Menos
    42 m
adbl_web_global_use_to_activate_DT_webcro_1694_expandible_banner_T1