Episodios

  • Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Kuinka kapitalismi muutti Riiko Sakkisen taidetta ja menestyksen realiteetit
    Jan 5 2026

    Podisarjan uuden vuoden spesiaalissa Sini ja Marika pääsevät haastamaan ja haastattelemaan Suomen nykytaiteen kapinallista Riiko Sakkista. Keskustelussa kuullaan, miksi Sakkisen mielestä julkiset apurahat ovat sosialismia harvoille ja valituille, tarina siitä, kuinka paine keskiluokkaisen elämän saavuttamisesta muovasi Sakkisen taidetta, sekä pohditaan, onko taiteilijan Suomessa mahdollista menestyä taloudellisesti, mikäli ei pääse huippugallerioiden talliin.
    Nauru raikaa, kun Sakkinen kertoo tarinoita epäonnistuneista kaupallisista yhteistyöistä sekä siitä, kuinka hän tajusi, että voikin alkaa viettää aikaa “kapitalistipankkiirien ja entisten vihollistensa” eli keräilijöidensä kanssa. Jakson lopussa kuullaan Sakkisen uuden vuoden lupaus mahdollisesta apurahasta jollekin taiteilijalle.


    Keskustelua käydään etäyhteyksin, sillä Riiko asuu Espanjassa.


    Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika Häkkilä

    Editointi ja äänisuunnittelu: Marika Häkkilä

    Äänitys: Sulka Productions

    Kansikuvan teos: “Edges of Glory”, Sini Kallio

    Artpodin logo: Pauliina Vuorinen

    Kiitos Sulka Productions ja Riiko Sakkinen



    Lähteet


    Makasiini contemporary

    https://makasiinicontemporary.com/


    Abdul Vas

    https://www.abdulvasacdc.com/


    Artpodin Substack - Taidemaailman marraskuun kuulumiset, Hanna Råst

    https://artpodfi.substack.com/p/taidemaailman-marraskuun-kuulumiset


    Riikon kotisivut

    https://riikosakkinen.com/


    Serlachius-museo

    https://serlachius.fi/


    Riiko Sakkinen: Olen taloudellisesti täysin epäonnistunut taiteilija

    https://yle.fi/aihe/a/20-61844


    Suomen kaunein koti osoittaa, ettei kuvataide ole status­symboli

    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000011466954.html


    Miksi taide ei myy?

    https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/suomalainen-taide-on-halpaa-mutta-se-ei-silti-kay-kaupaksi/


    Riiko Sakkinen: Olen taloudellisesti täysin epäonnistunut taiteilija

    https://yle.fi/aihe/a/20-61844

    Más Menos
    1 h y 5 m
  • Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Nyt räntätään!
    Dec 22 2025

    Sini ja Marika viettävät pikkujouluja, jonka kunniaksi he päättävät ryypätä ja räntätä kaikesta, mikä taidemaailmassa ärsyttää. Verenpainetta jaksossa nostattaa taiteilijoiden rahastus, alan misogynia sekä taideyhdistysten jäsenhakujen kryptiset vaateet. Jaksossa kuullaan myös kuvataiteilija Elli Maanpään suora ja rehellinen tarina siitä, miltä taideseurojen hylsyt tuntuvat.



    Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika Häkkilä

    Editointi ja äänisuunnittelu: Marika Häkkilä

    Äänitys: Sulka Productions

    Kansikuvan teos: “Edges of Glory”, Sini Kallio

    Artpodin logo: Pauliina Vuorinen

    Kiitos Sulka Productions


    Lähteet

    Tuplakääk

    https://podme.com/fi/podcast/tuplakaak/


    Art of wine, Cabernet Sauvignon Lodi

    https://www.alko.fi/en/products/943016/American-Gothic-Lodi-Cabernet-Sauvignon-2021/


    “American Gothic”, Grant Wood, 1930

    https://www.artic.edu/artworks/6565/american-gothic


    Keskusteluja taiteesta ja rahasta podin ensimmäinen jakso Pystytkö elättämään itsesi taitelijana? Elli Maanpään kanssa

    https://www.supla.fi/episode/dc06ef0c-d125-5fb5-8d72-26fc1b11cc81


    Uusi juttu, Kerma, Eliitti, scmeliitti. Keitä kuuluu kulttuurieliittiin?

    https://www.uusijuttu.fi/juttu/sN7Z0uVH-adb3VJfR-0d713?series_id=1acc542d-cd79-41c3-ac45-fcce19d23b0c


    Artpodin Substack: Taiteella on vapaus, mutta onko taidekenttä vapaa kaikille? https://artpodfi.substack.com/p/taiteella-on-vapaus-mutta-onko-taidekentta


    Sinin, Elli Maanpään ja Mammu Rauhalan tuleva näyttely Hotelli- ja Ravintolamuseossa

    https://hotellijaravintolamuseo.fi/nayttelyt/elli-maanpaa-mammu-rauhala-sini-kallio-kyllainen-taiteilija/


    Culturalelab 100 artists of Europe-kirjaprojekti

    https://culturalelab.com/join-the-book-100-artists-of-europe/?utm_medium=paid&utm_source=ig&utm_id=120235301882630427&utm_content=120235301882620427&utm_term=120235301882610427&utm_campaign=120235301882630427&fbclid=PAdGRzdgNgTbxleHRuA2FlbQEwAGFkaWQBqyle0orcGwGnSe5Zb71fzFrxLARlpTjJ-4QbKuGsbf5z5cIIt2ZUy3NiSfRnNNOGrhqpJtA_aem_qaAQNMrGrxjDyX1ynqa_bw


    ExpoMetro

    https://expometro.co/en


    Yhteinen kritiikki: Näkökulmia yhteisöllisyyteen ja inkluusioon

    https://www.finna.fi/Record/fikka.5477734


    Why have there been no great women artists? Linda Nochlin

    https://www.adlibris.com/fi/kirja/why-have-there-been-no-great-women-artists-9780500023846


    Tältä näyttää suku­puolten tasa-arvo ansio­haitarin huipulla – testaa mihin tulo­luokkaan itse kuulut.

    https://yle.fi/a/74-20197209

    Más Menos
    58 m
  • Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Kuinka edistää oman taiteen myyntiä?
    Dec 11 2025

    Kolkutellaan jälleen taidemaailman isoja tabuja: saako taiteilija olla kaupallinen ja edistää aktiivisesti oman taiteensa myyntiä vai katsotaanko sitä taidepiireissä nenänvartta pitkin? Entä kuinka edistää oman taiteen myyntiä?


    Studioon Sinin ja Marikan vieraiksi saapuu kaksi koulutettua kuvataiteilijaa, Milo Topra ja Tero Annanolli, joiden kanssa myllätään aihetta huolella.


    Viihdevinkit


    Milo: Titta Free Bird - Luova bisnes mentori ja Titan Luovan yrittäjän uusi aikakausi Podcast

    https://tittafreebird.mykajabi.com/podcast

    https://tittafreebird.mykajabi.com/


    Tero: Julia Cameron kirja Tie luovuuteen

    https://www.suomalainen.com/products/tie-luovuuteen-1?srsltid=AfmBOooIQM19cq7HB6GH9pe2ptz0YcScfAy13kYLaiQZJH87mKN2-yhT


    Sini: Uusi Juttu, ja erityisesti kulttuuriohjelma Kerma

    https://www.uusijuttu.fi/


    Justin Buan IG-tili

    https://www.instagram.com/justinbua/


    Marika: Stiletti-lehti

    https://stupidomarket.fi/tuote/stiletti-1-lehti/


    Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika Häkkilä

    Editointi ja äänisuunnittelu: Marika Häkkilä

    Äänitys: Sulka Productions

    Kansikuvan teos: “Edges of Glory”, Sini Kallio

    Artpodin logo: Pauliina Vuorinen

    Kiitos Sulka Productions


    Lähteet

    Milon kotisivut: https://www.kerberys.com/


    Teron kotisivut: https://www.annanolli.com/?gad_source=1&gad_campaignid=17249972551&gclid=Cj0KCQiA6NTJBhDEARIsAB7QHD0kIsJ3TXq8uSElgb45ch_kYSfuB-tJZPRXS8-ro4En6jjqK3huBIYaAuzeEALw_wcB


    Konst&Form

    https://konstoform.fi/


    Más Menos
    1 h y 8 m
  • Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Yritykset yhteistyössä taiteilijoiden kanssa
    Nov 27 2025

    Sinin ja Marikan vieraiksi studioon saapuu Pispala Clothingin pääsuunnittelija Lauri Järvinen ja Hotelli Helkan toimitusjohtaja Mikaela Pomrén. Taide on kiinteä osa Mikaelan ja Laurin edustamia yrityksiä, joissa taide ei ole vain kuriositeetti. Jaksossa kuullaan Hotelli Helkan ja Pispala Clothingin toiminnasta taiteilijoiden työkavereina ja pohditaan porukalla, kuinka edistää taiteilijoiden ja yritysten välistä yhteistyötä.


    Viihdevinkit:

    Lauri:

    Pispala Clothingin kivijalka, Aleksis Kiven katu 15 LH6, 33200 Tampere,

    Saara Turusen Puputyttö-näytelmä, https://www.saaraturunen.com/puputytto/

    Ren - Hi Ren-musiikkivideo, https://www.youtube.com/watch?v=s_nc1IVoMxc&list=RDs_nc1IVoMxc&start_radio=1


    Mikaela: Melissa Sammalvaaran näyttely Hotelli Helkassa,

    https://www.hotelhelka.com/fi/events/melissa-sammalvaara-3-9-28-12-2025


    Marika: Naiset ensin-dokumenttisarja, Yle Areena

    https://areena.yle.fi/1-71851382


    Sini: George Michael -Too Funky-musiikkivideo,

    https://www.youtube.com/watch?v=JQ2DVwSVIIo&list=RDJQ2DVwSVIIo&start_radio=1


    Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika Häkkilä

    Editointi ja äänisuunnittelu: Marika Häkkilä

    Äänitys: Sulka Productions

    Kansikuvan teos: “Edges of Glory”, Sini Kallio

    Artpodin logo: Pauliina Vuorinen

    Kiitos vieraat ja Sulka Productions


    Lähteet

    Next Level Street Art https://www.nextlevelstreetart.fi/

    Anne Demeulemeester https://anndemeulemeester.com/en-eu?srsltid=AfmBOooe8BycP3-dsZLhnpjEsPqXWExTkAb4R1JcDH46Pv9MoBB3Ozju

    Pispala Clothing https://www.pispalaclothing.com/

    Hotelli Helka https://www.hotelhelka.com/fi/?gad_source=1&gad_campaignid=297666885&gclid=Cj0KCQiAoZDJBhC0ARIsAERP-F_taMJBtrMVxRkE5QWwjwuvHzs4VhhhsFMLLX5bnxnb9wSjh6qqqNUaAq4hEALw_wcB

    Kuvasto https://kuvasto.fi/

    Purkutaide https://www.purkutaide.com/

    Más Menos
    1 h y 4 m
  • Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Agentuurit taiteilijan uran tukena
    Nov 13 2025

    Sini ja Marika saavat vieraakseen kaksi harvinaisen ammattikunnan edustaa, kun studioon saapuvat Terese Kühl, Terese’s Art Agencyn perustaja, sekä Laura Köönikkä, Finnish Art Agencyn perustaja.


    Jaksossa pöllyytetään porukalla taidekentän hupsua ja sitkeää uskomusta rahanahneista managereista, sekä saadaan kiinnostava katsaus taiteilijan ansaintamalleihin, sekä mahdollisuuksiin, joita managerit, työnohjaajat ja taiteen välittäjät voivat taiteilijoille tarjota.


    Viihdevinkit

    Terese:

    Luova/Bisnes - podcast

    https://shows.acast.com/luovabisnes

    Sponssipodi

    https://www.spot.fi/sponssipodi

    Matkalla johtajaksi - podcast

    https://open.spotify.com/show/4XTn8XKLF9lBgicNyQcUS2

    Laura: Dokumentti Robbie Williamsista

    https://www.netflix.com/fi/title/81638710

    Marika:

    Taiteen välittäjät-verkosto LinkedInissä

    Kutsumusjuttu - dokumentti

    https://vimeo.com/1092398302

    Sini:

    Riina Tanskanen: Tympeät tytöt-Aikuistumisriittejä

    https://intokustannus.fi/kirja/tympeat-tytot/

    Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa: Kapitalismin suuri illuusio

    https://intokustannus.fi/kirja/kapitalismin-suuri-illuusio/

    Tympeät tytöt - Luokkakipuja, Riina Tanskasen näyttely Työväen museo Werstas

    https://www.tyovaenmuseo.fi/nayttelyt/tympeat-tytot-luokkakipuja/

    Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika Häkkilä

    Editointi ja äänisuunnittelu: Marika Häkkilä

    Äänitys: Sulka Productions

    Kansikuvan teos: “Edges of Glory”, Sini Kallio

    Artpodin logo: Pauliina Vuorinen

    Kiitos Sulka Productions


    Lähteet

    Finnish Art Agency https://www.finnishartagency.com/

    Teresen Taide ja raha -blogi https://teresekuhl.com/?page_id=92

    Más Menos
    1 h y 2 m
  • Artpod: Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Katja Tukiainen ja Jasmin Anoschkin maailmaa valloittamassa
    Oct 30 2025
    Sinillä ja Marikalla on totaalinen fangirl-moment, kun studioon saapuu värikkään, tyttöyttä ja taiteen iloisuutta juhlivan nykytaiteen kruunaamattomat kuningattaret Jasmin Anoschkin ja Katja Tukiainen. Studiossa raikaa nauru, kun saamme kuulla opettavaisia juttuja siitä, mitä kaikkea tulee ottaa huomioon kansainvälistä uraa luodessa, miten voi ja miten ei kannata lähestyä suuria gallerioita, mikä on tähkämerkki ja mitä nuoret taiteilijat voivat ottaa opiksi konkareilta. Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika HäkkiläEditointi ja äänisuunnittelu: Marika HäkkiläÄänitys: Sulka ProductionsKansikuvan teos: “Edges of Glory”, Sini KallioArtpodin logo: Pauliina VuorinenKiitos Sulka ProductionsViihdevinkitJasmin: Vantaan sotungin kierros https://www.luontoon.fi/fi/reitit/kalkinpolttajanpolku-vantaa-142336 Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo https://www.lailapullinen.fi/Risto vilhosen veistospuisto https://tapahtumat.vantaa.fi/fi-FI/page/5d134ffbfe34430d7c5b9dd5Kuuden km kävelylenkki sipoon korpeen Högbergetille, korviin Samuli Putron uusi kirja Elämäni miehet https://www.wsoy.fi/kirjat/elamani-miehet/Katja:Lemminkäisen temppeli Sipoon Gumbostrandissa Seven days in the artworld, Sarah Thornton https://www.adlibris.com/fi/kirja/seven-days-in-the-art-world-9780393337129Sini: Kerrosten välistä, Taneli Kemppihttps://www.sarjakuvakauppa.fi/kerrosten-valista.htmlMarika:Luova/Bisnes - podcast, erityisesti jakso 4: Esa Alanne: Miten Suomi pääsisi kiinni kansainväliseen taidemarkkinaan? ​​https://shows.acast.com/luovabisnesLähteet:Katjan kotisivut: https://www.katjat.net/ Katjan IG: @katja.tukiainenJasminin kotisivut: https://www.jasminanoschkin.com/ Jasminin IG: @jasminanoschkinKatjan näyttely Pink Girl Poco - museossahttps://poco.art/exhibitions/Paper made biennaalihttps://www.museopalazzofogazzaro.it/papermade-international-paper-artworks-biennal/Framehttps://frame-finland.fi/Suomalainen taide valloittaa maailmaa – yksi on ”vuoden tärkein taidetapaus” https://yle.fi/a/74-20176129 Yoshimoto narahttps://www.yoshitomonara.org/en/Jasminin galleristihttps://www.hostlerburrows.com/
    Más Menos
    52 m
  • Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Alma Tuuva - Outsiderista taidemaailman insideriksi
    Oct 16 2025

    Keskusteluja taiteesta ja rahasta - podin kakkoskausi alkaa ryminällä! Studioon saapuu meemikuningatar Alma Tuuva aka pikakahvimemegirl.


    Sini on tässä jaksossa hengessä ja toimituksessa mukana, kun Marika ja Alma tuulettavat taidekentän ummehtuneita nurkkia keskustelussa, jossa pohditaan mm. hyväksyykö perinteinen taidekenttä uusia tuulia ja tekijöitä omaan kermaansa, ja jääkö alan tavoitteet inklusiivisuudesta vain puheen tasolle.


    Tämän jakson teemoista löytyy Sinin kirjoittama artikkeli “Taiteella on vapaus, mutta onko taidekenttä vapaa kaikille? “ Artpodin Substackista, muista laittaa siis myös Substack seurantaan!


    Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika Häkkilä

    Editointi ja äänisuunnittelu: Marika Häkkilä

    Äänitys: Sulka Productions

    Kansikuvan teos: “Edges of Glory”, Sini Kallio

    Artpodin logo: Pauliina Vuorinen

    Kiitos Sulka Productions


    Viihdevinkit:

    Alma: Patricia Lockwood - Kukaan ei puhu tästä, https://www.tammi.fi/kirjat/kukaan-ei-puhu-tasta/

    Alma Tuuvan yksityisnäyttely 2.11.-21.12.2025 Galleriaia, Helsinki

    https://www.galleriaia.com/


    Marika: Instagram tilit: Tamberan 2 Gallery, New York, @tambaran2gallery

    Valokuvaaja Ellen von Unwerth @ellenvonunwerth


    Lähteet:

    @pikakahvimemegirl

    Alman taideig: @namukala_

    Outsider Art Festival https://outsiderart.fi/

    Artpodin Substack https://substack.com/@artpodfi?utm_source=explore_sidebar

    Filttereilläkin voi käydä yhteiskunnallista keskustelua – meemitaiteilijat kertovat, milloin meemi muuttuu taiteeksi

    https://yle.fi/a/74-20012490?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

    Más Menos
    1 h y 3 m
  • Keskusteluja taiteesta ja rahasta: Kesägrillissä Vuoden nuoret taiteilijat Suvi Sysi ja Joel Slotte
    Jun 17 2025

    Kesän toiseen spesiaalijaksoon Sinin ja Marikan vieraiksi saapuvat Suvi Sysi ja Joel Slotte, joita kumpaakin yhdistää VNT eli Vuoden nuori taiteilija -tunnustus.


    Kesän hengessä jaksossa grillataan Suvilta ja Joelilta, kuinka Vuoden nuoreksi taiteilijaksi tullaan, millaista on lähteä rakentamaan ison mittakaavan näyttelykokonaisuutta Tampereen taidemuseoon varsin lyhyellä varoitusajalla ja mitä kaikkea se nuorilta taiteilijoilta vaatii. Jaksossa kuullaan tietenkin myös, kuinka ihana mesta Tampere on, keskustellaan taidepalkintojen merkityksestä uraan ja omaan taiteilijuuteen sekä jaetaan kullanarvoisia vinkkejä niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin taiteilijoille.


    Sini ja Marika haluavat kiittää kaikkia Keskusteluja taiteesta ja rahasta -podin kuulijoita ja toivottavat taiteen värittämää kesää kaikille. <3
    Keskusteluja taiteesta ja rahasta -podi palaa kuulokkeisiin loppuvuodesta 2025 uusin kakkoskauden jaksoin.


    Marikan vinkit: Middle of Nowhere - puisto https://middleofnowhere.fi/en/home/

    Jokelan Tiilitehdas https://www.ravintolatiilitehdas.com/

    Sinin vinkit: Oranki Art ympäristötaidenäyttely https://www.orankiart.fi/

    Pop-ristikot https://popristikot.fi/

    Murha Mielessä jakso 76: Bonusjakso - Jeremy https://creators.spotify.com/pod/profile/mm-podi/episodes/Jakso-76-Bonusjakso---Jeremy-e2h6ujj

    ja Jakso56: Bonusjakso- Polly https://open.spotify.com/episode/6EJcRHrD0STYPLChuSgrwC

    Suvin vinkit: Parikkalan Patsaspuisto https://www.patsaspuisto.net/

    Puotilan kartano https://www.puotilankartano.fi/

    Ilona Rauhalan podcast https://open.spotify.com/show/1pbzsMHj8GEb7MqGmt0LOZ

    Asta Raami: Älykäs Intuitio - kirja https://www.suomalainen.com/products/alykas-intuitio?srsltid=AfmBOooHkrDBsFClrJUYLjieHQ4RyzI7N1icayQUZqV55yCwbe6hrHJD

    Joelin vinkit: Vuoden nuori taiteilija 2025 Man Yau https://www.tampereentaidemuseo.fi/nayttelyt/young-artist-of-the-year-2025-man-yau/

    Hereillä mutta mihin hintaan – Nykytaiteen millenniaaliantologia

    https://www.khaospublishing.com/publications/hereilla-mutta-mihin-hintaan-nykytaiteen-millenniaaliantologia

    Kuudes Linja. Tiistai 17.6. POISON RUÏN (US) + KILLING FROST + RUUSURIIMU

    https://www.kuudeslinja.com/

    Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio ja Marika Häkkilä

    Editointi ja äänisuunnittelu: Marika Häkkilä

    Äänitys: Sulka Productions

    Kansikuvan teos: Sini Kallio - Bound, akryyli ja kynät paperille, 2025

    Artpodin logo: Pauliina Vuorinen

    Kiitos Sulka Productions

    Más Menos
    54 m
adbl_web_global_use_to_activate_DT_webcro_1694_expandible_banner_T1